Petri Kaunisto: “Työssä palkitsevaa on, kun asiakas löytää oman hyvinvointinsa lähteen ja hän jaksaa omassa työssään”

 

Blogisarjassa haastatellaan 4eze worksin kevytyrittäjiä.

Savossa toimiva Fysioterapeutti ja henkilökohtainen kunto-ohjaaja Petri Kaunisto on toiminut kevytrittäjänä nyt neljä vuotta. Hänellä on Kehosi parhaaksi -brändi, jonka kautta hän tekee esimerkiksi hierontaa ja personal trainer toimintaa. Asiakkaina on sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Yrityksille Kaunisto vetää mm. työhyvinvointipäiviä.

Tärkeää omassa työssä on mm. se, kun pystyy seuraamaan asiakkaan kehitystä ja huomaa kuinka hän löytää oman hyvinvoinnin lähteen, eli asiakas löytää omat voimavaransa ja jaksaa omassa työssään.

-Roolini on olla tsemppari ja motivaattori asiakkaan rinnalla. Moni tietää, mitä pitäisi tehdä, muttei kuitenkaan pysty muutokseen yksin ja saa asioita aikaiseksi.

Kaunisto pitää kevytyrittäjyydessä tärkeänä vapautta. Kevytyrittäjyyden kautta saa joustavasti soviteltua aikatauluja niin, että ne sopivat muun elämän ja muille työnantajille tehtävien töiden kanssa yhteen.

Alussa neljä vuotta sitten minua hiukan hirvitti lähteä kokeilemaan omaa business ideaa, mutta kevytyrittäjyyden kautta idean kantavuutta pystyi testaamaan joustavasti. 4eze on äärettömän hyvä ja toimiva. Järjestelmä skaalautuu puhelimelle hyvin myös. Yleensä hoidan asiat pöytäkoneella siinä mielessä olen ehkä vanhanaikainen, mutta puhelimesta on kätevää tarkistaa eri tietoja ja asioita missä vain.

4eze:n osalta Kaunisto pitää tärkeänä edullista palvelumaksua sekä palvelun yleistä toimivuutta.

-Asiakaspalvelu toimii hyvin chatissa ja on hyvä, että sähköpostiin tulee ilmoitus, kun palkka on maksettu. Silloin tietää odottaa sen näkyvän samana tai seuraavana päivänä, Kaunisto toteaa.

Mitä vinkkejä antaisit uusille kevytyrittäjille?

Kevytyrittäjyys on kätevä tapa testata liikeideaa ilman kalliita omia järjestelmiä ja palveluita. Toisinaan se voi olla myös pidempiaikainen ratkaisu. Itselläni ei ole myöskään kotisivuja, vaan tiedotan asioista ja toiminnasta Kehosi parhaaksi Facebook-sivujen kautta. 4eze hoitaa kaiken muun. Kevytyrittäjyyden ja 4ezen järjestelmän kautta pystyn keskittymään hyvin omaan ydinosaamiseen.

Kirjoittaja:Mikko Manninen, yrittäjä Nuotio Digital Oy Kirjoittaja on digitaalisen markkinoinnin ammattilainen, joka on kiinnostunut liikunnasta, historiasta, avantouinnista ja alkoholittomista oluista.

Please follow and like us:
0
Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

one × two =

© 4works Oy 2019
All Rights Reserved.